|
| |
NÄÄTÄ

Vuoden luonnonkuvat 1995 - kesäkuu. Pauli
Koivusaaren kuvaama näätä.
Näätä (Martes martes) on heimonsa tyypillinen edustaja ja siksi antanut
nimensäkin sille. Näätää on metsästetty sen tuuhean talviturkin takia ja siitä
on myös yritetty jalostaa tarhattua kantaa. Vuosittainen saalismäärä Suomessa on
viimeisten viidentoista vuoden aikana vaihdellut noin kymmenestä tuhannesta
reiluun kahteenkymmeneen tuhanteen yksilöön vuodessa. Pyyntimenetelmänä
käytetään mm. loukkuja ja hetitappavia rautoja. Lukuun ottamatta ulkosaaristoa
ja pohjoisimpia tunturialueita näätää tavataan koko maassa.
Näätä elää suuressa osassa Eurooppaa. Levinneisyysalue ulottuu Atlantin
rannikolta Länsi-Siperiaan asti. Suomessa näätä asustaa koko maassa aivan
pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.
Näätä tutkii öisin kaikki mahdolliset sopet elinpiirillään etsiessään
ravinnokseen myyriä ja muita jyrsijöitä, lintuja, sammakoita sekä hyönteisiä.
Myös lintujen munat, marjat, hedelmät ja hunaja kuuluvat sen ruokalistalle.
Toisinaan sen näkee vierailevan myös mm. hirvieläinten haaskoilla.
Näädän
metsästysajan löydät täältä.
19.11.2006
|