RIISTANHOITO
Riistanhoitoon liittyvät olennaisesti tuhoriistan
pyydystäminen ja hyötyriistan hoito.
Luumäen Metsästysseura on harrastanut ahkerasti tuhoriistanpyyntiä. Talvisin
suosikeiksi nousevat kettu- ja näätäjahdit. Kettujahdit suoritetaan kiertämällä
kettu ja tämän jälkeen ajomiesjahtina. Loukkupyynti on myös saanut uusia
harrastajia. Kerran vuodessa järjestetään Riistanhoitoyhdistyksen ampumaradalla
loukkujentekotalkoot. Siellä saavat oppia loukkupyynnistä myös täysin
vasta-alkajat kokeneemmilta jahtimiehiltä.
Hyötyriistan hoitoon kuuluvat erilaiset ruokintatoimenpiteet, kuten
riistapellot, ruokinta-automaatit, hirvien nuolukivet jne. Myös lintujen
pesimämahdollisuuksien parantaminen on osa riistanhoitoa, kuten telkänpönttöjen
tekeminen.
Tuhoriista "munavarkaissa".

Jokivarret ovat tyypillisiä paikkoja turkisriistan
pyyntiä varten,
kuten esimerkiksi ihanteellisia paikkoja minkkiloukuille.


Loukkupyynti toimii. Näätä hetitappavissa
raudoissa.

Kettu- / supikoiraloukku (kuvassa ei vireessä).

Verkkoloukulla pyydetty mäyrä.

Jänisten ruokinta-automaatti.
08.01.2009