Paluu kotisivun alkuun

LUUMÄKI KUTSUU

Luumäen vaakuna Luumäen kunta toivottaa Sinut tervetulleeksi Haukku-ottelun Etelänlohkon 
valintakokeeseen 1-2.10.2011 Luumäen maastoihin. Kokeen järjestäjänä toimii Luumäen 
Metsästysseura ry. Metsästysseurojen yhteistyö Luumäellä on aina ollut hedelmällistä ja 
hyvää. Tähänkin kisaan muut metsästysseurat ovat antaneet koemaastoja järjestävän 
seuran käyttöön, vaikka hirvijahtikausi on jo käynnissä.

Kun Luumäellä ollaan, ei voi olla mainitsematta pitäjämme suurmiestä, Suomen tasavallan 
kolmatta presidenttiä Ukko-Pekka Svinhufvudia, jonka asuinkartano Kotkaniemi sijaitsee 
Luumäellä kauniin Kivijärven rannalla ja toimii edelleen Museoviraston ylläpitämänä kotimuseona. 
Vahvasti luumäkeläistä perinnettä ovat vuotuiset Luumäen Metsästysseuran järjestämät 
kansainväliset linnunhaukkukokeet ”Ukko-Pekan Haukut”. Ukko-Pekan harrastuksiin kuuluivat 
nimenomaan metsästys ja kalastus sekä ampumaharrastus. Olipa hänellä Kotkaniemen maastossa 
oma ampumaratansakin! Ja kun metsästetään, silloin tarvitaan apuna metsästyskoira. Kuvien 
perusteella myös Ukko-Pekalla oli kaverinaan koira, suomenpystykorva. 

Suomenpystykorva on Suomen kansalliskoirana ja sitä pidetään elävänä kulttuuriperintönämme, 
jonka jatkuvuuden vaalimiseen myös näillä kokeilla tähdätään. Suomalaiseen sielunmaisemaan 
on pienestä pitäen piirtynyt kuva metsällä kulkevasta miehestä vierellään kaunis ja terhakka 
suomenpystykorva.

Luumäen metsät ja kaunis luonto tarjoavat mainion ympäristön valintakokeen järjestämiseen. 
Toivotan kaikki kisojen järjestäjien edustajat, tuomarit ja koiranomistajat pystykorvineen 
lämpimästi tervetulleiksi Luumäelle. 
Toivon Teille mukavaa yhdessäoloa ja kilpailuonnea elinvoimaisessa ja vireässä kunnassamme!

LUUMÄEN KUNTA

Terttu Heimala
kunnanjohtaja

 

TERVETULOA

Luumäelle Haukku-ottelun Etelänlohkon valintakokeeseen.

Valintakokeeseen osallistuu 14 suomenpystykorvaa ympäri Etelä-Suomea, jotka ovat selviytyneet 
kokeeseen omien kennelpiirien karsintakokeiden kautta. Kokeen jälkeen kolme parasta jatkaa 
matkaansa Haukku-otteluun Isoonkyröön.

Toivon, että vaikka kilpailu kiristyy kohti Haukku-ottelua, niin se ei vaikuttaisi koiranomistajien 
pipon kireyteen. Kuten tiedämme, niin kireä tunnelma välittyy myös koirien käytökseen metsässä.

Kiitän etukäteen erityisesti maastomestaria sekä luumäkeläisiä metsästysseuroja, joiden avustuksella
olemme saaneet koemaastot sekä oppaat käyttöömme.

Toivotan vielä koiranomistajat, ylituomarin, palkintotuomarit ja oppaat tervetulleiksi kokeeseen. 
Toivottavasti teemme yhdessä valintakokeesta onnistuneen kenneltapahtuman, josta jää meille kaikille 
mieleen miellyttäviä muistoja ja hyvien koirien hyviä suorituksia.

Kiitokset myös yhteistyökumppaneillemme, jotka ovat edesauttaneet kokeen taloudellista onnistumista.

Luumäen Metsästysseura

Petri Huuhko
koetoimikunnan puheenjohtaja

 

29.09.2011