Riistanhoito
Riistanhoitotoimikunnan puheenjohtajana toimii Jussi Suurinkeroinen.
Luumäen Metsästysseuran alueella toimii 9 eri hirviryhmää, joista jokaisesta on
nimetty riistanhoitovastaava. Näistä henkilöistä muodostuu seuran riistanhoitotoimikunta,
joka toimii seuran johtokunnan alaisuudessa.
Toimikunta kokoontuu vähintään kerran vuodessa. Kokouksissa käsitellään seuramme riistanhoitoon liittyviä asioita ja suunnitellaan tulevia riistanhoitotoimia sekä päätetään riistanhoitotarvikkeita hankinnoista tarpeen mukaan. Seuraamme myös toteutuneita hankkeita.
Riistanhoitoon kuuluu olennaisena osana pienpetojen pyynti ja kartoitus seuramme alueella. Seuraamme on hankittu pienpetoloukkuja ja niitä on annettu halukkaille käyttöön.
Kiinnostaisiko parantaa vesilintujen poikastuottoa putkipesiä rakentamalla, perustaa niitty, torjua vieraslajeja tai tehdä jokin muu luontoteko?
Leader Länsi-Saimaan Meidän jälkemme - Luontokipinä -hankkeen kautta on mahdollista hakea tarvikeavustusta erilaisten pienien luontoprojektien toteuttamiseen. Idea esitellään helpolla ja lyhyellä lomakkeella, joka löytyy osoitteesta Leader Länsi-Saimaa - Luontokipinä . Jos idea todetaan tarkoituksenmukaiseksi ja toteutuskelpoiseksi, hankkii hankelomakkeella esitetyt tarvikkeet idean toteuttamiseksi. Luontokipinä-hankkeen toiminta-aluetta ovat Lemi, Luumäki, Lappeenranta, Taipalsaari ja Savitaipale.
Toteutuneisiin Luontokipinä-projekteihin voit tutustua Instagramissa @miedanjalkemme
